Konstellaatioryhmät
Ryhmässä tutkimme osallistujien teemoja
vuorotellen. Voit tuoda oman aiheesi
käsiteltäväksi tai osallistua muiden
konstellaatioihin erilaisissa rooleissa.
Myös toisten teemojen seuraaminen ja
niihin osallistuminen voi herättää
oivalluksia omasta elämästä.
- Live-ryhmät ja Zoom-ryhmät
- Mahdollisuus oman teeman käsittelyyn
- Osallistuminen myös muiden teemoihin
- Yhteisöllinen ja kokemuksellinen työskentely
Millaista ryhmässä on?
Ryhmässä rakennamme konstellaatioita osallistujien omien teemojen pohjalta. Konstellaation tekijä valitsee ryhmästä henkilöitä edustamaan esimerkiksi perheenjäseniä, tunteita tai muita tilanteeseen liittyviä elementtejä.
Edustajina toimivat osallistujat havainnoivat kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Niiden pohjalta tutkimme tilanteeseen avautuvia näkökulmia.
Voit osallistua myös ilman omaa käsiteltävää teemaa. Osallistuminen eri rooleihin on vapaaehtoista.
Live vai Zoom?
Live-ryhmässä työskentelemme samassa
tilassa. Zoom-ryhmä mahdollistaa
osallistumisen omasta kodistasi käsin.
Kummassakin muodossa työskentelemme samojen systeemisten periaatteiden pohjalta.





